NAANUdreadsin Jaana tekee takut 10 vuoden kokemuksella rakkaudesta lajiin. 


NAANUdreads on yhtä kuin Jaana Koivisto, vuonna 1981 syntynyt sisustusverhoilija-maalari-kädentaitaja jonka kiinnostus hippiaatteeseen ja takkutukkiin on herännyt jo nuoruusvuosina.

Aloitin takkujen tekemisen vuonna 2016 Jennin (ent. Lockster, Kalma Dreads, nyk. Feraobscura) avulla. Tämän pikakoulutuksen ansiosta inspiroiduin opiskelemaan takuista lisää itsenäisesti ja olen kehittänyt takutustekniikkaani ja ohjeistustani perustuen Jennin perusoppiin ja omaan käytännön kokemukseeni.

Luovuus ja kädentaitojen käyttäminen ja kehittäminen on minulle tärkeää ja takkujen kanssa saankin toteuttaa itseäni taiteilijana ja luoda kauneutta ympärilleni.

 Rakastan työssäni myös erityisesti asiakkaiden kirjoa, syvällisiä keskusteluja, mielenkiintoisia persoonia, uusia tuttavuuksia ja kaikkia niitä jännittäviä asioita, joita jokainen asiakas tuo tullessaan.

NAANUdreadsille saat tulla omana itsenäsi, mukanasi vaikkapa ilot, surut, ristikkolehti, kutimet, koira tai lapset. Haluan tarjota asiakkailleni turvallisen ja lämpimän tilan, jossa jokainen saa olla täysin oma itsensä kaikkine ihmisyyden piirteineen.

Teen takkutyöni rakkaudesta lajiin ja haluan tarjota asiakkailleni mahdollisimman positiivisen kokemuksen takuista. Voit aina ottaa minuun yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää takkuja koskien. Autan aina mielelläni.

 Rakkaudella takkuihin Jaana